24.5.2012

Taloushallinto on tärkeä työ


Mikä vaivaa tili-ihmisiä? Alalla toimivia asiantuntijoita?

Miksi niin moni on menettänyt ammattiylpeytensä?
Taloushallinnon ihmisethän tekevät arvokasta työtä.

Ennen kirjanpitäjä oli Suomessa arvokas, ehkä pelottavakin henkilö. Siihen aikaan ja tilanteeseen tuskin kukaan enää kaipaa, mutta kun talousihmiset ovat tulleet lähemmäs asiakasta ja osallistuneet konsultointiin, on osa heistä samalla luopunut omasta asiantuntijan statuksestaan. Vai onko käynyt niin että alalle on hakeutunut ihmisiä, jotka eivät koe olevansa ammattilaisia, asiantuntijoita? Tekevätkö he vain työtä? Tähän en halua uskoa.
 
Tiliammattilaiset neuvovat asiakkaita asioissa jotka ovat koko yritystoiminnalle tärkeitä. Taloushallinnon ja yritystoiminnan asiantuntijoina emme saa oma-aloitteisesti ”polkea” arvoamme asiakkaan silmissä. Joka päivä kun kohtaamme asiakkaita, meidän on käyttäydyttävä kuten asiantuntija.

Toinen mielestäni outo asia on että alamme ihmiset sortuvat ajattelemaan että pitää olla täydellinen. Kun asiakas ottaa yhteyttä ja kysyy neuvoa, koetaan että vastaus on pystyttävä sanomaan heti. Moniko lakiasiantuntija tekee samoin? Tai tilintarkastaja? Tämä näkyy myös tilitoimiston ”sisällä”. Kirjanpitäjä ei uskalla kysyä kun ei tiedä. Vai eikö kirjanpitäjä enää välitä työnsä jäljestä? Kammottava ajatus.

Olen omassa työssäni tehnyt juuri kevään tilinpäätösaikana paljon sellaista työtä, jossa olen huomannut miten ihmiset joiden ammattitaitoa olen arvostanut, joita olen pitänyt ns. hyvinä kirjanpitäjinä ja tarkkoina työssään, ovatkin tehneet työnsä niin, etteivät he ole välittäneet ollenkaan lopputuloksesta. Työn lopputuloksesta huokuu välinpitämättömyys, mikä on minusta aivan käsittämätöntä.

Haluan herätellä taloushallinnon alalla työskenteleviä. Teidän vastuullanne on yrityksen taloushallinto. Siinä on monen yrittäjän koko elämä, koko toimeentulo. Isommissa yrityksissä monen ihmisen työpaikka. Se ei ole vähämerkityksellistä, päinvastoin. Se on tärkeää työtä! Tehkäämme sitä sillä arvokkuudella ja huolellisuudella, kuin hoitaisimme omia asioitamme. Luokaamme hyvät suhteet asiakasyrityksiin ja yhteyshenkilöihin. Tehkäämme työmme ylpeänä. Se on sen arvoista, me olemme sen arvoisia!

Jokainen työvaihe työssämme on tärkeä ja arvokas. Monessa paikassa tilanne on se että joku tekee kirjanpitoa kuukausittain ja siitä joku toinen mahdollisesti tekee siitä tilinpäätöksen. On ihailtavaa ja äärimmäisen ilahduttavaa nähdä miten reskontran hoitaja tai kuukausikirjanpidosta vastaava henkilö on oikealla tavalla ylpeä työnsä laadusta. Samalla kun hän laatii kirjanpidon muistioineen niin että siitä on toisen helppo jatkaa. Kun tapaan ihmisen joka on ylpeä siitä että hänen laatimastaan kirjanpidosta voidaan tehdä tilinpäätös helposti, näen toivon pilkahduksen. arvostakaamme asiakasta, omaa työtämme ja työtoveriemme työtä.

Jos joskus ette tiedä miten joku asia tuli tehdä, olkaa avoimia, kysykää ja selvittäkää. Älkää jättäkö jälkeenne sotkuja ja selvittämättömiä asioita. Ne kun aina sitten kuitenkin on jonkun selvitettävä. Jos tuntuu, ettei tämä työ enää kiinnosta, kannattanee miettiä vakavasti alan vaihtoa. Taloushallinto kun oikeasti on mielenkiintoinen ja haastava työ, mutta sitä ei ole tarkoitettu kaikille. Jokaisella on oikeus ja velvollisuus hoitaa asiakkaan asiat huolellisesti kuin omansa.

Kosmetiikka alan mainos toteaa: ”olemme sen arvoisia” Muistakaamme mekin, että tämä työ ja sen tekijät ovat sen arvoisia. Tehkäämme työ sille kuuluvalla arvostuksella!

PS. jos kirjoitus tuntui pessimistiseltä ja arvostelevalta, se ei ollut tarkoitus. Tämä on kirjoitettu sillä fiiliksellä joka on syntynyt minulle muutaman kuukauden aikana näkemäni työn jäljen perusteella. En ole kuitenkaan menettänyt uskoani alamme ihmisiin. Suomessa on paljon taloushallinnon ihmisiä jotka osaavat työnsä, arvostavat sitä ja ovat ylpeitä että osaavat ja saavat toimia haastavalla alalla yhteistyössä asiakkaiden kanssa. Kirjoitan sitten toinen kerta näistä todellisista ammattilaisista.

5 kommenttia:

  1. Olen toiminimellä toimiva kauneudenhoitoalan ammattilainen helsingissä, tarvitsisin uuden kirjanpitäjän, edullisen ja mieluusti "yksin" toimivan, ei siis mistään isosta tilitoimistosta. Olisiko sinulla vinkata ketään hyvää? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, löydät varmasti sopivan tilitoimiston katsomalla www.taloushallintoliitto.fi ja sieltä jäsentoimistot.

      Sivuilla voit hakea paikkakunnittain tilitoimistoja, jokaisen kohdalla on tiedot toimiston koosta ja siitä jos toimisto on erikoistunut johonkin asiaan.

      Terveisin
      Riikka

      Poista
  2. Kirjanpidon arvostus tuntuu todellakin laskeneen. Ennen nykyisiä tradenomiopintojani työskentelin ohjelmistosuunnittelijana pk-sektorin yrityksissä. Siellä ilmapiiri oli aina hyvin positiivinen ja odotukset työntekijöiden urakasvullemme olivat erittäin korkealla. Olimme ammattilaisia, jotka toimivat työntekijämme käyntikortteina.

    Tehtyäni päätöksen jättää ohjelmointityöt jälkeen en missään vaiheessa menettänyt ammattiylpeyttäni, koska osaamiselleni on ollut paljon tarvetta taloushallinnossa. Minulta odotetaan paljon myös taloushallinnon osaajana, joten en näe merkittävää eroa näiden kahden ammattiryhmän välillä. Kummatkin ovat pikkutarkkuutta, tietämystä ja jaksamista vaativia ammatteja. En koe muuttuneeni merkittävästi persoonana, joten mielestäni esimieheni myös mieltävät minut helposti erittäin osaavaksi. Tämän lisäksi minusta tuntuu helpolta lähestyä taloushallintoyksikön ulkopuolisia ihmisiä, koska puhun edelleen sujuvasti “nörttiä”, enkä pelkää tarttua uusiin haasteisiin.

    Työtä tekemässä, jatkuvasti

    Yleinen mielikuva siitä että taloushallinnon osaajia ei tänä päivänä arvosteta on varmasti totta. Mistä tämä kaikki johtuu? Johtuuko se mahdollisesti juuri siitä että taloushallinnon osaajat eivät tuota juuri mitään? Luomme dokumentteja ja levitämme tietoa sidosryhmille. Tarkistamme, etteivät muut ole tehneet virheitä. Varmistamme, että asiakkaamme, sisäiset tai ulkoiset, ymmärtävät valintojensa vaikutuksen yrityksen talouteen. Eikö tämä ole tekemistä? En ymmärrä niitä jotka näin ajattelevat. On erikoista kuvitella että on olemassa niitäkin ihmisiä jotka eivät arvosta sellaisia työntekijöitä jotka pitävät huolen yrityksen taloushallinnosta.

    Taloushallinto on lyhyesti sanottuna hyvin lakisääteistä toimintaa. Tämä edellyttää taloushallinnon osaajalta perehtymistä lainsäädäntöön. Esimerkiksi kirjanpitopalveluja käyttävän yrittäjän ymmärtäessä tämän voisi kuvitella, ettei hän vaadi välittömiä vastauksia. On hyvä antaa aikaa asioiden selvittämiseen alalla kuin alalla. Vastaavasti hyvään kirjanpitotapaan kuuluu jatkuvuuden periaate, joten on parempi käyttää koko yrityksen tietotaitoa hyväkseen. Näin luodaan ammattimainen ja osaava kuva, käyntikortti, jokaisesta asiakasta palvelevasta kirjanpitäjästä.
    Tiedot ja taidot kumuloituvat sekä koko ammattiuran että koko elämän ajan. Kaikkea ei pysty eikä tulekaan osata, kollegojen apua tulisi myös osata hyödyntää. Omaa tietämättömyyttään ei tulisi häpeillä, vaan kysyä rohkeasti. Toisaalta kirjanpitopalvelu yrityksen imagoa on haastavaa kehittää, koska se mielletään isompien yrityksien tukipalveluksi. Sosiaalinen media voi kuitenkin olla ratkaisu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon alan ja siellä työskentelevien ihmisten arvostuksen kohoavan kun vain itse päätämme niin ja jokapäiväisessä arjessamme toimimme sen päätöksen mukaisesti. Kenttä vain on kovin monipuolinen niin että yhteisen sävelen löytäminen ei ole helppoa. Meidän olisi kuitenkin muistettava että tiukan lakisääteisyyden lisäksi taloushallinnon ihmisten on osattava katsoa ja neuvoa asiakkaansa toimia muutoinkin kuin lain kannalta kannattavasti. Moni asia kun voidaan lain mukaan tehdä monellakin tavalla, mutta suuri merkitys on yrityksen taloudelle miten se tehdään. Siinä osaava taloushallinnon ammattilainen on oikea kumppani

      Poista
  3. Tuo on hyvä vinkki, että mikäli on kysyttävää, ei sitä kannata jättää selvittämättä. Muuten voi myöhemmin tulla suurempiakin ongelmia. Meillä on yritykselle etsinnässä Controller-palvelu. Olemme todenneet, että talon sisällä työskentelevät tarvitsevat hieman apua näissä asioissa. Omaa tietämättömyyttään ei todella tule hävetä, kuten sanoitkin.

    VastaaPoista